Mitä Pareto-tehokkuus tarkoittaa?
Pareto-tehokkuus eli Pareto-optimaalisuus on taloudellinen tila, jossa resursseja ei voida jakaa uudelleen siten, että yhden yksilön tilanne paranisi ilman, että vähintään yhden yksilön tilanne huonontuisi. Pareto-tehokkuus merkitsee, että resurssit jaetaan taloudellisesti tehokkaimmalla tavalla, mutta se ei merkitse tasa-arvoa tai oikeudenmukaisuutta. Talouden sanotaan olevan Pareto-optimaalisessa tilassa, kun mikään taloudellinen muutos ei voi parantaa yhden yksilön asemaa ilman, että vähintään yksi toinen yksilö joutuu huonompaan asemaan.
Pareto-tehokkuus, joka on saanut nimensä italialaisen taloustieteilijän ja valtiotieteilijän Vilfredo Pareton (1848-1923) mukaan, on hyvinvointitaloustieteen keskeinen tukipilari. Neoklassista taloustiedettä käytetään täydellisen kilpailun teoreettisen konstruktion ohella vertailukohtana arvioitaessa todellisten markkinoiden tehokkuutta, vaikka talousteorian ulkopuolella ei esiinny täydellisen tehokkaita eikä täydellisen kilpailun markkinoita.
Pareto-tehokkuuden ymmärtäminen
Hypoteettisesti ajateltuna, jos kilpailu olisi täydellistä ja resursseja käytettäisiin mahdollisimman tehokkaasti, kaikkien elintaso olisi korkeimmillaan eli Pareto-tehokkuus olisi saavutettu. Taloustieteilijät Kenneth Arrow ja Gerard Debreu osoittivat teoreettisesti, että täydellisen kilpailun vallitessa, ja kun kaikki hyödykkeet ja palvelut ovat vaihdettavissa kilpailluilla markkinoilla, joilla transaktiokustannukset ovat nolla, talous pyrkii Pareto-tehokkuuteen.
Missä tahansa muussa tilanteessa kuin Pareto-tehokkuudessa voidaan tehdä joitakin muutoksia resurssien jakamiseen taloudessa siten, että vähintään yksi yksilö hyötyy ja yksikään yksilö ei menetä muutoksesta. Ainoastaan tämän ehdon täyttäviä resurssien kohdentamisen muutoksia pidetään siirtyminä kohti Pareto-tehokkuutta. Tällaista muutosta kutsutaan Pareto-parannukseksi.
Pareto-parannus syntyy, kun jakamisen muutos ei vahingoita ketään ja auttaa vähintään yhtä henkilöä, kun otetaan huomioon tavaroiden alkuperäinen jako tietyille henkilöille. Teorian mukaan Pareto-parannukset lisäävät talouden arvoa niin kauan, kunnes saavutetaan Pareto-epätasapaino, jossa Pareto-parannuksia ei enää voida tehdä. Kääntäen, kun talous on Pareto-tehokkaassa tilassa, mikä tahansa muutos resurssien jakamisessa huonontaa ainakin yhden yksilön asemaa.
Pareto-tehokkuus toimii vain absoluuttisesti. Resurssien allokaatio on joko Pareto-tehokas tai sitten se ei ole; Pareto-analyysia tehtäessä ei ole olemassa mitään tehokkuusastetta.
Pareto-tehokkuus käytännössä
Käytännössä on lähes mahdotonta toteuttaa mitään yhteiskunnallista toimenpidettä, kuten talouspolitiikan muutosta, ilman että vähintään yksi henkilö joutuu huonompaan asemaan, minkä vuoksi taloustieteessä on käytetty laajemmin muita taloudellisen tehokkuuden kriteerejä.
Näitä ovat mm:
- Buchananin yksimielisyyskriteeri, jonka mukaan muutos on tehokas, jos kaikki yhteiskunnan jäsenet hyväksyvät sen yksimielisesti.
- Kaldor-Hicksin tehokkuuskriteeri, jonka mukaan muutos on tehokas, jos kaikki yhteiskunnan jäsenet hyväksyvät sen yksimielisesti.
- Coasen teoreema, jonka mukaan yksilöt voivat neuvotella voitoista ja tappioista saavuttaakseen taloudellisesti tehokkaan lopputuloksen kilpailluilla markkinoilla, joilla ei ole transaktiokustannuksia.
Nämä vaihtoehtoiset taloudellisen tehokkuuden kriteerit lieventävät jossain määrin puhtaasti Pareto-tehokkuuden tiukkoja vaatimuksia reaalimaailman politiikan ja päätöksenteon pragmaattisen edun vuoksi.
Taloustieteellisten sovellusten lisäksi Pareto-parannusten käsite esiintyy monilla tieteenaloilla, joilla simuloidaan ja tutkitaan kompromisseja, jotta voidaan määrittää, kuinka monta ja minkä tyyppistä resurssimuuttujien uudelleenjakoa tarvitaan Pareto-tehokkuuden saavuttamiseksi.
Yritysmaailmassa tehtaanjohtajat voivat tehdä Pareto-parannuskokeita, joissa he jakavat työvoimaresursseja uudelleen yrittäen lisätä kokoonpanotyöntekijöiden tuottavuutta ilman, että esimerkiksi pakkaus- ja kuljetustyöntekijöiden tuottavuus heikkenee.
Pareto-tehokkuus ja markkinoiden epäonnistuminen
Markkinahäiriö syntyy, kun sisäiset ja ulkoiset tekijät estävät taloutta saavuttamasta Pareto-tehokkuutta. Se on saanut osuvan nimen, koska näissä tilanteissa markkinat eivät ole onnistuneet jakamaan varoja optimaalisesti tai tehokkaasti.
Tarkastellaan esimerkkiä ilmaisesta julkishyödykkeestä, kuten julkisesta puistosta. Puiston ylläpitäjä ei ehkä voi sulkea pois henkilöitä, jotka eivät anna verorahoja, lahjoituksia tai vapaaehtoistyötunteja puiston hyväksi. Näin ollen julkinen hyödyke tarjoaa yksilöille mahdollisuuden ”vapaamatkustamiseen”.
Lisäksi se, että yksi yksilö kuluttaa julkishyödykettä, ei useinkaan kilpaile tai vähennä toisen yksilön kuluttamaa hyötyä. Siksi julkishyödykkeet ovat usein markkinatehottomia, koska yhden henkilön kulutuksen lisääntyminen ei useinkaan johda muiden henkilöiden arvon vähenemiseen.
Toisena esimerkkinä voidaan tarkastella monopolia, jossa yksi tuottaja määrää markkinahinnan. Tässä monopoliasemassa markkinahinta asetetaan usein korkeammaksi kuin tuotteen rajakustannukset. Koska hinta ja rajakustannus eivät ole samat, markkinat eivät ole tehokkaat ja optimaalinen tuotos on olemassa.
Jos resursseja jää käyttämättä, Pareto-tehokkuutta ei ole saavutettu, sillä markkinoilla olisi voinut syntyä lisäyksiköitä tai hyötyä jollekin osapuolelle.
Mikä on Pareto-tehokkuuden haittapuoli?
Pareto-tehokkuudessa otetaan huomioon yleinen jakelutehokkuus. Se ei kuitenkaan kuvasta oikeudenmukaisuutta tai resurssien jakautumista osapuolten kesken. Vaikka resurssien jakaminen voi olla tehokasta, se ei välttämättä maksimoi yleistä yhteiskunnallista hyvinvointia tai jättää tietyt osapuolet huonompaan asemaan.
Onko Pareto-tehokkuutta tukemassa täydellinen vai epätäydellinen kilpailu?
Pareto-tehokkuutta tukee täydellinen kilpailu. Tämä on usein ristiriidassa epätäydellisen kilpailun kanssa, jossa on usein suurempi mahdollisuus suurempiin tuottoihin, kun otetaan huomioon mahdolliset innovaatiot ja markkinoiden koon kasvu.
Miksi Pareto-tehokkuus on tärkeää?
Pareto-tehokkuutta käytetään yleisesti vertailtaessa ehdotettujen käytänteiden erilaisia taloudellisia tuloksia. Vaikka Pareto-testillä on rajoituksia sen suhteen, mikä vaihtoehto valitaan, se voi olla indikaattori, jonka avulla voidaan analysoida, mikä vaihtoehto on tehokkain ja jakaa resurssit siten, että hukkaa on vähiten. Se on myös tärkeä psykologinen käsite, joka auttaa päätöksentekijöitä ymmärtämään, mitkä yksilöt ovat markkinatehokkuuden perusteella paremmassa ja mitkä huonommassa asemassa.Lopputulos
Yhteenveto
Pareto-tehokkuus tarkoittaa sitä, että talouden resurssit ja hyödykkeet on jaettu mahdollisimman tehokkaasti, eikä mitään muutosta voida tehdä ilman, että joku joutuu huonompaan asemaan.
Puhdasta Pareto-tehokkuutta on olemassa vain teoriassa, vaikka talous voi siirtyä kohti Pareto-tehokkuutta.
Talouspolitiikassa käytetään usein Pareto-tehokkuuteen perustuvia vaihtoehtoisia taloudellisen tehokkuuden kriteerejä, koska on hyvin vaikeaa tehdä mitään muutosta, joka ei huonontaisi kenenkään yksilön asemaa.
Pareto-tehokkuutta mitataan tuotantomahdollisuuksien rajalla; graafisesti kuvattuna PFF:n yhdistelmät edustavat tehokkaita markkinoita.
Markkinahäiriö syntyy, kun tehottomuutta ei saavuteta joko siten, että yksilö joutuu huonompaan asemaan, tai siten, että resursseja jää käyttämättä.